Rauhaisa hetki aamupäivällä

Tikutan pikkuista villatakkia tytylille ja istuskelen olkkarin sohvalla. Jalassa pitäis olla ainaki kahet villasukat, kaulassa on iso villahuivi ja olen kääriytyny lämpimään alpakka villatakkiin jonka sain valmiiksi tässä muutama päivä sitten. Teekupponen ja suklaakin lämmittää. Ja kissa, joka hivuttautuu syliin. :) 

Kaapista kaivettiin eilen joululta jäänyt konvehtipaketti. Ihanaa suklaata! Onkin suklaahammasta kolottanut niin että tekee hyvää saada herkutella. Ihan luksus-suklaata yksittäispakattuna pieniin papereihin. Mutta ei ole kyllä reilua suklaata tämä... 

Neulon Drops Designin Buttercup -neuletakkia. Ihana ja suloinen malli! Aloitin tämän jo viime syksynä, mutta vieläkin teen sitä. Aloitin sen sellaisena hitaana projektina 1-vuotiaan koossa, että ehdin tehdä sen. Reilun kokoiselta tuntuu vielä, kun sovitin sitä tytölle. Jospa se nyt pian valmistuisi. Pääasiassa yöllä otsalampun valossa olen ehtinyt neulomaan kun tyttö jo nukkuu. :D 

Tyttönen on päikkäreillä eteisessä vaunuissa, puijasin häntä että muka ulkona nukkuisi. Hassu homma, mutta toimii. En tiedä tekeekö muut näin, mutta meillä se toimii hyvin ja tyttö nukkuu hyvät päikkärit. Ei tuonne ulos uskalla pikkuista mitenkään laittaa ja vaunu-unet on niin totuttu juttu tälle pienelle ihmiselle, että menkööt näin. 

Hirmu kylmä, mutta kiva kun tuli se ootettu talvi. Mitenhän siilit ja muut pienet otukset selviää kun on niin vähän lunta... Oravat kinastelee ruokintapaikalla siemenistä ja pähkinöistä. Kolme oravaa siellä juoksee kuusenrunkoa pitkin niin että pienistä kynsistä kuuluu jäistä puunrunkoa vasten jännä kipisevä ääni. 

Ajatukset kääntyy kevättä kohti. Olkkarissa siivouspuuskassa järjestin huonekaluja uuteen järjestykseen ja se kyllä tuo kotoisuutta ihan uudella tavalla. Vaihdoin verhotkin ja tyynyt. Vaaleanpunainen nyt jotenkin taas viehättää. :) 

Tilkkupeittoja

Vaavaa odottaessa ompelin elämäni ensimmäistä kertaa tilkkupeittoja. Aiemmin ajattelin, että tilkkutyöt on tylsiä ja enemmän "mummojen juttuja", mutta kylläpä vaan minäkin niistä innostuin. Ihailin äidin ja ystävän aikaansaannoksia, inspiroiduin eri tilkkukirjoista ja tekijöistä sekä materiaalien ja kuvioiden yhdistelemisen mahdollisuudesta. Tekstiilin mahdollisuudet on rajattomat! Ja se kauneus ja kädentaito on ihailtavaa monissa tilkkutöissä. 

Niinpä siis lähdin kokeilemaan miten tilkkuilu luonnistuisi minulta. Aloitin helposta neliöstä ja peitot on pieniä vauvalle sopivia. Ihan nätit niistä tuli. :) Myöhemmin on haaveissa saada tietysti valmiiksi keskeneräiset ja aloittaa uusi projekti vähän haastavammalla mallilla ja isommassa koossa. 

Perhekahvilassa :)

Kotimme lähellä toimii aina maanantaisin perhekahvila. Sinne kärryilimme eilen heti aamupäivän päikkärien jälkeen. Reppuun pakkasin juuri keitettyä päivällistä tytölle. Siellä on ihan mukava pistäytyä juttelemaan muiden äitien kanssa ja tyttö näkee muita lapsia myös.

Eilen hän ehti myös leikkiin mukaan kun päiväunet sattuivat sopivasti perhekahvilan aikaan nähden. Kova tohina siellä oli ja vaikka aioin neuloa muutaman silmukan ja istuskella silläaikaa kun tyttönen leikkii, pitikin minun loikata lattialle leikkien keskelle katsomaan pienoisen perään ettei aivan jää isompien vauhdikkaiden varjoon. Mukavaa kyllä silti ehdottomasti. Ihana nähdä miten pienokainen konttaa uusien jännien lelujen perään ja toisten lasten joukkoon ja jää tarkastelemaan mielenkiintoisia juttuja, melkein toisen pienen tytön syliin parkkeerasi katselemaan. :D   

Ihania asioita ja Apilatunika

Ihastuin Metsolan oliivinvihreään apilakuvioiseen joustofroteeseen heti kun näin sen. Kuvio on kuin suoraan jostain vanhasta retrokankaasta. Olinkin etsinyt vanhaa apilakangasta kun sitä olen nähnyt jossain, mutta vielä ei ole onni suosinut. Uusi kangas kelpaa yhtälailla ja on nättiäkin. Mutta heti kun vanha retro osuu kohdalle niin ostan pois. :) 

Kankaasta syntyi kiva vaate Ottobre Woman 5/2012 lehden Timeless and Cozy -tunikan kaavalla. Hihoista tein lyhyemmät kuin ohjeessa. Mukava vaate ja kiva materiaali! Seuraavaksi voisin tehdä vähän tyköistuvamman mallin muokkaamalla vähän tätä samaa kaavaa ja pitkillä hihoilla, ehkä kuusi-joustofroteesta. Lopusta kankaasta tulee tytölle bodyjä, potkareita ja paitoja, ehkä mekkokin.

Ihana, kun päivät on jo selkeästi pidempiä ja aurinko on näyttäytynyt monena päivänä. Kevään tuntua on ilmassa! Niinpä toin kotiin kevään ensimmäiset tulpaanit. 

Ja kaikista tärkeimpänä: 

Taimityttönen on alkanut konttailemaan tässä ihan äskettäin paikasta toiseen. Ihana! <3

Metsäläismyssy

Yhtäkkiä eilen tuli ihan pakottava tarve ommella jotain ennen kuin olin itse syönyt edes aamiaista. Tytön syöttö, vähän puuhastelua hänen kanssaan ja heti kun on saatu tyttö nukkumaan, etsii äiti-ihminen kangaspinosta kankaan, raivaa keittiönpöydälle tilaa ja alkaa leikkaamaan kaavaa ja sitten kangasta. 

Tuli tarvetta kypärämyssylle, kun paljon pidetty myssynen alkoi purkautumaan saumasta ja ajattelin, että eihän tällaisella tekstiili-ihmisellä nyt saa näin olla että omalla tytöllä vaattet purkautuu päällä. :) Kevätkin mielessäni tein Verson puodin Kuusi joustofroteesta metsäläis-kypärämyssyn. Tätä voi käyttää leudoilla keväisillä keleillä lakin sijaan ja samalla saa suojaan kuitenkin kaulan ja niskan hyvin. Joustofrotee on paksumpaa ja ilmavampaa kuin trikoo, joten ajattelin että se käy lämpöarvoa ajatellen mainiosti tällaiseen myös. Nyt tein ilman saumuria, kun se pitää viedä huoltoon...

Myssystä tuli mielestäni ihana ja Pikku Tiitiäinenkin tuntui tykkäävän. :) Päiväunilta heränneestä vauvasta on aika hankala saada otettua kuvaa kun niin iloisena täynnä energiaa toinen säntäilee. :D Myssyssä on kasvunvaraa ja voisihan näitä tehdä tietenkin useamman... Tätä kangasta on vielä aika paljon jäljellä, pitää kaivella hyviä kaavoja kun ehtii. Viikonloppuna on aikaa isommille ompeluksille ja onkin alettava tekemään valmiiksi eräs ihanuus, jonka saa eräs 2-vuotias tytöntylleröinen syntymäpäivälahjaksi. :)

Pullantuoksuinen äiti ja vauva :)

Muistan omasta lapsuudestani, kuinka äidin ja pikkusiskon kanssa leivottiin ja tehtiin ruokaa. Äiti antoi oman puuhan mitä sai tehdä ja sitten autettiin äitiä touhussamme. Silloin 1980-luvun lopulla ennen omakotitaloon muuttoa asuttiin siinä Oulun Heinäpäässä korkeassa harmaassa kerrostalossa, jossa oli punaiset parvekkeet ja ehta 1970-luvun keittiö tummanvihreine kaapistoineen. Keittiön ikkunassa oli mielestäni jo silloin ihanat Tampellan paksua puuvillaa olevat ruskeasävyiset verhot, joissa oli taloja ja suuria sateenkaaria. Saispa jostain nyt ne verhot oman keittiön ikkunaan. :) 

Katsoin usein keittiön ikkunasta toiselle puolelle kaupunkia ainakin Intiön vanhalle keltaiselle vesitornille ja keskustan kirkolle asti. Ne rakennukset minä muistan panneeni aina merkille, mutta tietysti sieltä ikkunasta näkyi paljon muutakin. Viidennestä kerroksesta näki maisemia aika hyvin tähystellä. Kaupunki näytti tosi suurelta sellaisen noin 5-6-vuotiaan lapsen silmissä. 

Me leivottiin pullaa muistaakseni aika usein. Äiti selitti mitä tehhään ja sitte vähän jännässä katottiin mitä seuraavaksi tapahtui. Leipominen oli tosi kivaa ja siitä tuli semmoinen turvaisa ja hyvä olla. Taikinaa piti tietysti saada maistella aina ja käytiin me siskon kanssa aina taikinavarkaissakin. Tiskaaminen oli myös tosi mukavaa silloin pienenä äitin apuna. Nämä muistot ovat vieläkin minulla ja se tunne ja tunnelma mikä silloin oli, tulvahtaa niistä muistoista. Ja se äidin läsnäolo.

Minä haluan olla semmoinen pullantuoksuinen äiti minun tytölle (ja muillekin lapsilleni, jos saamme niitä lisää :) ). Lapselle on tärkeää saada olla osana niitä aivan arkisia juttuja ja tehdä askareita vanhempien kanssa yhdessä. Ei ole hyvä niin, että lapselle tulee kaikki heti valmiina ja että lapsi laitettaisiin katsomaan vaikka telkkaria kun ajatellaan että tulee sotkua tai ylimääräistä häsellystä. Tietenkin kaikelle on aikansa ja paikkansa, mutta noin periaatteessa ajattelen näin. Vauva viihtyi mainiosti mukana kun leivottiin. Tohkeissaan katsoi ja jutteli. Tarkasteli desin mittaa ja istuskeli tuolissaan kuunnellen mitä äiti kertoi. :) 

Tänään leivottiin mokkapaloja. :) Äitille terkkuja, ny ois herkkuja täällä! :)

Retrolöytö

Sain viikonloppuna kassillisen vauvan vaatteita. Tytölle osa on vähän pieniä, mutta silti otin talteen, jospa vielä pikkuvaatteita tarvitaan. Voi kuinka jännä vaate siitä kasasta paljastuikaan! Nanson retropotkari mun lemppariväreissä. Vähän on haalistumaa ja nukkaa on tullut vuosien saatossa, mutta on tämä kyllä silti ihanuus. Sympaattinen. Vauvakuumetta yllyttävä. :D

Kuosikin on kuin nappi silmään. 

Kissat

Kotonamme asustaa nyt kaksi kissaa, Emma ja Mimosa. Harmaita maatiaisia ja iältään kohta 10 vuotiaita muorikisuja. Pehmoisia, vähän arkoja ja leppeitä ystäväisiä. Sopivia tällaiseen vauvaperheeseen. Tutustelevat vauvaan tahdikkaasti ja liian villin paikan tullen luikkivat syrjemmäksi tarkkailemaan tilannetta. Emma-kisuli tutustelee aktiivisemmin vauvaan ja usein itkun kuuluessa hän saapuu paikalle lepyttelemään vauvaa ja puskee iholle. Täytyy vain aina sitten olla tarkkana, ettei tyttönen puristele tai tukista kissaa. Tyttönen usein silittelee ja rapsuttelee tätä tuttavallisempaa karvakaveria. Viljami-kisu muutti viime kesänä toiseen kotiin meiltä. No, onhan hänkin kyllä tietenkin osa perhettä vaikka asuukin muualla.

Emma

Mimosa

Viljami, tuorein tulokas on kohta 3-vuotias villiluontoinen iso ja punainen leijonakissa. Hänestä ja vanhoista muoreista ei tullutkaan ystäviä, joten Viljami sai uuden kodin Mumman luota Ranualta. Haikein mielin ja empienkin pyysimme josko kisu saisi asustaa siellä, kun uuden vauvan kanssa ja arjen ollessa niin erilaista, kissojen yltyneen murinoinnin ja kyräilyn sietäminen oli kaikille liian rasittavaa. Ollaan kiitollisia että koti järjestyi niin ihanasti. Vieraaseen paikkaan vieminen olisi ollut aivan hirveää meille. Myös kissoille tämä ratkaisu oli helpottava. Käydään aina välillä tervehtimässä tätä punaista leijonaa ja kuullaan mitä kaikkea se puuhaa uudessa kodissansa. Villi se on, joten paljon sattuu ja tapahtuu! :) 

Viljami!

Kärpässieniä!

Ompelin kasan kärpässieniä ennen joulua. :) Lahjoiksi ja omalle tytölle. Tein myös muutamia tatteja, mutta ne kaikki päätyivät lahjapaketteihin. Vienosti helisevät sienet on olleet mieleisiä pikkuväelle. Pesuraitainen sydänkuosinen retrokangas oli omiaan tällaiseen pieneen värkkäykseen. (Mikähän kangas tämä on? Ei Miljoonasydän, tai siis Onni kyllä ole.) Isompaan sitä ei ehkä olisi halunnut käyttää kun nuo pesun aikaansaamat haalistumat näkyisivät isossa pinnassa liikaa. Tilkuiksi ehkä. Mutta tuli kyllä söpöjä pikkuisia sieniä! Vauvalle nämä ovat omiaan ja isompikin lapsi voisi varmasti leikkiä näillä jotain metsäläisleikkiä. Näitähän voisi tehdä vaikka minkälaisia. :) 

Olen jotenkin aivan hurahtanut näihin sieniin. Ne on nättejä! Lastenhuoneen sisustuksissa, vaatteissa, sisustuslehtien sivuilla ja sisustusblogeissa näitä näkee nyt jatkuvasti. Lamppuina, kuoseina, vanhoina tuttuina jakkaroina... Onhan se semmoinen symppis aihe. Meillekin klassikko sienijakkara on tilattuna mieheltä ja ystävältä. Kumpi nyt ehtii ja pystyy tekemään. :)

Muistan sienijakkaran omasta lapsuudestani. Jossain semmoinen oli ja se oli kiva. Myöhemmin sitten inhosin niitä mauttomina ihme kapineina, pöhköinä askarteluina jossain mökillä tai kirpparilla. Samaa sarjaa kuin järjettömät pahkasta tehdyt puuhärpäkkeet. Mutta nyt ne kyllä viehättävät silmää taas, ovatpa tainneet nämä jakkarat tulla myös muotiin! Onhan tähänkin taloon semmoinen sitten saatava ehdottomasti. Ja kyllähän Tyttönen semmoisesta tietenkin pitäisi. :) 

Ruokailua

Tyttöselle lohipataa vähän mössättynä. Samaa hän saa syödä itse toiselta lautaselta sormiruokaillen. Potun paloja, porkkanan paloja, herneitä, maisseja ja leipää omin kätösin laittaa summuun. On tosi ihmeellistä, miten lapsi oppii kaikenlaista. Alussa kun vasta maisteltiin ruokia pieninä maistiaisina, mietin että miten voi vaan sitten oppia syömään muutakin kuin äidinmaitoa. Miten se on mahdollista, ihmettelin. Kun toinen on niin pieni! Ihan hyvin on kaikki maistunut tytölle alusta asti, (jopa parsakaali jota itse menin epäilemään) mutta ajatus siitä että laps syö muutakin kuin maitoa, oli vaan niin hassu ja outo. Se tuntui niin kaukaiselta ja vieraalta vielä.

Ja tässä sitä vaan pistellään menemään ihan rennosti vaan, omalta lautaselta ja omassa syöttötuolissa töröttäen. Ihan mahtavaa!  

Lusikka tytöllä on mennyt omaan suuhun jo aika pitkään, kun sen käteensä saa. On minulla sormiruokailusta opuskin (Minä syön itse, Sormiruokailun käsikirja) tuossa keittiön astiakaapin hyllyllä, mutta tähän mennessä on menty omalla tuntumalla ja maalaisjärjellä. Ollaan vielä melko alussa tässä ja näitä kahta tapaa (sormiruokailua ja syöttämistä) ollaan pidetty nyt rinnakkain. Isoja paloja en ole lautaselle laittanut. Tytöllä motoriikka on jo sen verran kehittynyttä, että pienet palat menevät suuhun ja massuun asti ihan hienosti. Sotkua tietenkin syntyy, mutta se ei haittaa. :) Haluan kyllä perehtyä tähän vielä tietysti, että osaa tarjota toiselle parhaan mahdollisen. Äiti-ihmisellekin tämä on opettelua! :)

Keittiön patterilla on aina sympaattinen rivi ruokalappuja pestyinä ja kuivumassa. <3

Lankarakkautta

Lanka, käsityö. Inspiroi, on lämmintä, on kaunista, se on lohtulanka joskus, on himottavaa, se saa luovuuden hyrräämään, siitä tehdään kauniita asioita rakkaudella lähimmäisille ja itselle, se tuo iloa, se sulostuttaa arkisia hetkiä, haastaa, tuo tyytyväisyyttä, antaa onnistumisen ja oppimisen kokemuksia, on pehmeää, jäsentää ajatuksia, vie aikaa mutta yleensä se kannattaa, se opettaa, tuo ylpeyttä tekijälle, on yhteisöllistä ja toisaalta hiljaisuutta, se on antamista, käsien kautta välittyy saajalle hyvän mielen ajatuksia, se viihdyttää, se antaa energiaa, on terapeuttista, sen avulla lähtee stressi, se tuo hyvinvointia ja voimaannuttaa, on rakkavutta. 

Ja inspiraatiosta, langoista ja käsintekemisen rakkauvesta puheenollen... Sain mukavaa postia tällä viikolla. Postilaatikkoon oli kopahtanut mieluisa ja hartaudella odotettu neulekirja. Heti tästä kirjasta kuultuani oli saatava tämä sulostuttamaan kirjahyllyä, inspiroimaan ihaniin neulomuksiin ja mielenkiinnosta ehdottomasti myös. Monille tämä tekijä on tuttu ainakin Ravelryn kautta Tiny Owl Knitsin pitäjänä. Kirja on Stephanie Dosenin Woodland Knits. Iiiik. Siinäkin on neulesuunnittelija, jolla on silmää ja kauneuden tajua. Unohtamatta leikkisyyttä ja keijupölyä. Iloa ja taikaa arkisen pyörityksen keskelle. :) 

Kirja on täynnä kauniita ja hauskoja neulemalleja, joihin olen viehtynyt. Minulle ja Pikku Tiitiäiselle täytyy ehdottomasti ensitöiksi neuloa keijunsiivet! Kaunista kertakaikkiijjaan. :) 

Kuva on Pinterestistä. :) 

Äitinä

Äidiksi tuleminen oli ihanaa, ja äitinä oleminen on ihanaa. Sitä onnellisuuden määrää ei pystynyt käsittämään tai tietämään, kun mietti millaista olisi tulla äidiksi. Pieni ihminen on ihme. Se muuttaa kaiken, minun kohdallani oikein hyvällä ja kaivatulla tavalla. Paljon en tässä osaa sanoiksi pukea, mutta tunne on vain niin hyvä ja onnellinen! Masukumpua on ikävä jo. :) Olen kiitollinen :)

Kuva on Pinterestistä.