tiistai 24. kesäkuuta 2014

Lisää mekkoja :)

Tämä kesä nostattaa mekkokuumetta, vaikka onkin ollut aika koleaa säätä. Ompelulle on halua enemmän kuin sille aikaa järjestyy ja välillä tuntuu, että halkean kun ei ole ehtinyt tai päässyt ompelemaan. Sain muutama päivä sitten tämän valmiiksi asti ja nyt tänne näytille. 

Retrokankaasta syntyi typykälle mekkonen samaa kaavaa soveltaen kuin aiemmassa postauksessa. Muutin helmaa ja lisäsin myös leveyttä. :) Tätä mekkoa voi varmasti hyvin käyttää myös myöhemmin tunikana. Helmassa on kivat taskut, joihin sitten isompana voi itse kerätä aarteita. Ihana tuli, tykkään! 






maanantai 2. kesäkuuta 2014

Kukkamekkonen!

Kovin on hiljaiseloa täällä blogissa, päivitystahti on hidastunut melkoisesti. Aikaa ei tunnu riittävän tänne asti, ja asiaa ei helpota kaunis ilma ulkona ja puutarha-ja ompeluhommiin syyhyävät sormet. Täytyypä koittaa ryhdistäytyä, jos tätä blogia aion pitää... :) 

No, jotain näytettävää nyt tännekin asti pääsi, nimittäin tulin näyttämään juuri valmistuneen mekkosen, jonka tein tyttöselleni. Kangas on nättiä retropuuvillaa. Malli on simppeli, nopeatekoinen ja kaunis. Kaavan tähän löysin Anna Maria Hornerin sivuilta, löytyy täältä: http://annamariahorner.blogspot.fi/2014/05/a-pretty-piece-of-cake.html. Muokkasin sitä hieman ja tällaisia mekkomalleja taitaa olla varmastikin muuallakin. 

Näitä pitää tehdä useampia. :)