torstai 9. tammikuuta 2014

Puutarhaunelmia

Kevään korvalla ajatukset suuntautuu väistämättä puutarhamietteisiin. Muistelen syksyllä kesäikävässä heränneitä haaveita ja pitkäaikaisia suunnitelmia. Kaikki on tuolla korvien välissä, voisi listata kunnolla suunnitelmat.


Haaveissa on pergola kuistille ja siihen humala köynnöstämään. Villiviini olisi kaunis, jos vain menestyy. Tahdon sen ehdottomasti! Unikoita olisi kiva kylvää taas ja kehäkukka on tosi ihana. Sain mieheltäni vähän niinkuin synttärilahjaksi viime syksynä Harmaamalvikki puskan, jonka istutimme sitten maahan toivoen että se lähtee kasvamaan eikä liikaa järkyttynyt siirrosta. Tosi nätti on! Yrttimaahan uusia yrttejä ja potut, kesäkurpitsat ja avomaan kurkut on tietenkin laitettava. Joku kukkiva puu olisi kiva laittaa ja joku pensas. Perennapenkki täytyisi perkata ja istuttaa uudelleen. En tiedä, riittääkö energia nyt kovin laajaan koulimiseen ja idättämiseen kuitenkaan. Mutta puutarhalla on siis ehdottomasti käytävä. :D


Nämä taitaa olla Mumman kasvattamia ihanuuksia kyllä, samaten alakuvassa. Mutta avomaan kurkku, kehäkukka sekä persilja meilläkin on menestynyt mukavasti ja kurpitsa myös! :) 



Itse kylvetty unikko omassa unikkopenkissä, olikohan se silkkiunikkoa tässä kohtaa... Voi miten ihana kukka, kaikki unikot ovat ihania. 



Kun muutimme tänne meidän nykyiseen kotiin omaan taloon, oli pian muuton jälkeen päästävä laittamaan pihaa omanlaiseksi. Istutettiin monta omenapuuta ja kirsikkapuita. Maa oli tosi työlästä kaivaa, koska tonttimme on pieni osa muinaista merenrannan hiekkadyynialuetta. Hirveästi kiviä! Ja maaperä on hiekkaista, täytyy siis muistaa lannoittaa hyvin että saadaan satoa. 


Ensimmäisen kerran innostuin kasveista ja kukista kunnolla noin reilu 4 vuotta sitten asuessamme entisessä kodissamme kaupungissa. Kylvin ja istutin parvekkeemme melkein täyteen ja olen vieläkin siitä ylpeä. Olin juuri valmistunut koulusta ja sain touhuta pitkän graduputken jälkeen jotain ihan aivan omaa rentoa puuhaa. Sormet multaan vaan ja voi mitä siitä syntyikään, ihan oma parvekepuutarha. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti